Blogi kuluttajille

Näin onnistut säästämään pienituloisena - 5 vinkkiä!

Kirjoittanut Uuva | 20.10.2023

Säästäminen on taloudellisen - ja sitä kautta myös muun -hyvinvoinnin perusta. Helppoa se ei missään nimessä aina ole, mutta tähän pyrimmekin tarjoamaan tällä artikkelilla ratkaisuja. Säästämisen oppiminen on taito, joka vaatii harjoittelua siinä missä muutkin taidot. Harva meistä on seppä syntyessään.

Säästäminen tarjoaa taloudellista turvaa, mahdollistaa suuremmat hankinnat ilman velkaantumista ja antaa vapautta tehdä elämässäsi valintoja, joita ei olisi mahdollista tehdä ilman säästöjä. Säästäminen on kuin vakuutus elämän yllättäviä kuluja vastaan. Oli se sitten odottamaton lasku, kodinkoneen rikkoutuminen tai auton korjaus, säästöt antavat taloudellista turvaa ja mikä tärkeintä, mielenrauhaa.

Elän kädestä suuhun, miten siis voin säästää?

Säästäminen voi tuntua toisarvoiselta, kun rahat hupenevat joka kuukausi laskuihin ja välttämättömiin menoihin.  Kuitenkin myös pienituloisen kannattaa ehdottomasti perehtyä säästämismahdollisuuksiin.

Vaikka summa olisi pieni, se on edelleen alku säästämiselle. Voit esimerkiksi aloittaa säästämällä 1 euron päivässä. Se on 30 euroa kuukaudessa ja 365 euroa vuodessa. Koita nähdä esteiden sijaan mahdollisuuksia ja pyydä tarvittaessa apua. On olemassa monia eri tahoja, jotka auttavat henkilökohtaisen talouden saamisessa raiteilleen. 

Lue myös: Näin saat apua maksu-ja velkaongelmiin

Vaikka alkuperäiset säästöt voivat olla pieniä, säästäminen avaa oven myös sijoittamiseen. Vaikka sijoittaminen tuo riskin menettää rahaa, pitkällä aikavälillä se voi tuottaa voittoa ja kasvattaa alkuperäisiä säästöjäsi.

Katso alta konkreettiset vinkit, joiden avulla voit parantaa taloudellista tilannettasi - oli se kuinka huono tahansa!

Viisi konkreettista vinkkiä pienituloisena säästämiseen

 

1. Hanki lisätuloja

Ensimmäinen vinkkimme ei olekaan varsinainen säästövinkki, vaan kannustamme kukkaronnyörien hengiltä kiristämisen sijaan tienaamaan lisää! Jokainen ylimääräinen euro on hyödyksi säästöjen kartuttamisessa. Muutamia ehdotuksiamme lisätulojen hankkimiseen ovat:

  • Keikkatyöt. Oli oma alasi mikä tahansa, voit löytää sinulle sopivan keikkatyön. Esimerkiksi henkilöstövuokrausfirmojen kautta on mahdollista saada tilapäistä työtä sinulle sopivilla aikatauluilla! Voit myös tehdä freelancerina kutakuinkin työtä kuin työtä, jonka laskuttaminen onnistuu kevytyrittäjäpalveluiden tai vaikkapa Uuva Cloudin kautta.
  • Myy ylimääräisiä tavaroita. Toisen roska on toisen aarre! Kauppa käy esimerkiksi tori.fi-alustalla varsin hyvin, eikä maksa kuin vaivan.
  • Tarjoa osaamistasi maksua vastaan esimerkiksi paikallisissa Facebook-ryhmissä. 
  • Perusta verkkokurssi. Digitaalisessa maailmassa on lukemattomia tapoja tienata.  Jos sinulla on erikoisosaamista tai -taitoja, harkitse verkkokurssin perustamista, jonka osallistujilta voit periä maksua. 
  • Verkkosivuston tai blogin perustaminen: Jos sinulla on kiinnostava aihe tai taito, voit yrittää perustaa verkkosivun tai blogin ja ansaita rahaa mainosrahoilla.
  • Osallistu tutkimuksiin verkossa. Monet yritykset maksavat ihmisille heidän mielipiteidensä ja kokemustensa jakamisesta netissä. Tutustu vaikkapa tutkimuksia tekeviin yrityksiin Norstat, M3 panel, Toluna tai Prolific. Vaikka Prolific on brittiläinen yritys, se hyväksyy jäseniä ympäri maailman, myös Suomesta. Vaikka ansaitseminen kyselyiden ja tutkimusten kautta on mahdollista, summat ovat usein pieniä ja sivustoilla on yleensä korkeahko minimiraja ennen kuin rahat voi nostaa. Tämä ei yleensä ole vakituinen tapa ansaita suuria summia rahaa, mutta voi olla mukava tapa tienata pientä lisätuloa.
  • Osakekauppa tai sijoittaminen.  Tämä voi toki tulla kalliiksi, mutta pienimuotoisesti ja harkiten toimimalla osakesijoittaminen voi myös tuoda lisätuloja tillle maksettavien osinkojenkin muodossa. Huomaa kuitenkin, että sijoittamiseen sisältyy aina riskejä.

2. Aseta maali ja tavoitteet

Tavoitteiden asettaminen on avainasemassa ihan kaikessa onnistumisessa. Oli tulotasosi mikä tahansa, tarvitset konkreettisia tavoitteita jos haluat parantaa taloudellista tilannettasi. Minkä takia ja mitä tarkoitusta varten haluat säästää? Sinun ei tarvitse alkuun välttämättä edes tietää miten tavoitteisiin pääset, kunhan asetat ne. Polku tavoitteiden saavuttamiseksi tulee kyllä selkenemään matkan varrella. 

3. Selvitä tulosi ja menosi

Jos haluat, että säästöön jää entistä enemmän rahaa on tärkeää ymmärtää, mistä rahat tulevat ja mihin ne menevät. Laske kaikki kuukausittaiset tulot ja menot. Käytä sovelluksia tai taulukkolaskentaohjelmaa (esim. Excel). Menoihin sisältyvät kaikki kulut, kuten vuokra, ruoka, laskut, kuljetus, viihdekulut, säästöt ja ylimääräiset menot, kuten lahjat tai lomat. Tuloja puolestaan ovat palkkatulot, eläkkeet, sosiaalietuudet, muut tuet, mahdolliset osinkotulot, vuokratulot ja muut säännölliset tulot.

Kun sinulla on selkeä kuva tuloistasi ja menoistasi, voit luoda budjetin. Budjetti voi sisältää kaikenlaisia menoja ja tulolähteitä. Tärkeintä on, että budjetti on realistinen ja tasapainoinen. Kun olet antanut rahamäärän jokaiselle kululuokalle, pitäydy niissä. Jos huomaat käyttäväsi enemmän rahaa johonkin kuin luulit, arvioi budjettisi uudelleen.

4.  Automatisoi säästäminen

Automaattinen säästäminen tekee prosessista vaivattoman. Voit esimerkiksi asettaa pankin siirtämään tietyn summan tililtä toiselle joka kuukausi. Näin säästät rahaa ilman, että sinun tarvitsee edes ajatella sitä. Varmasti jokainen pankki tarjoaa tätä nykyä erilaisia vaihtoehtoja automaattiseen säästämiseen. Voit esimerkiksi asettaa säästötilillesi siirtymään tietyn summan joka kerta, kun käytät maksukorttiasi. 

5.  Leikkaa turhat menot

Tiedämme, miten turhauttavilta kuulostavat neuvot "jätä takeaway-kahvi ostamatta niin säästät vuodessa etelänmatkan verran". Mutta mikäli rahaa oikeasti haluaa jäävän aiempaa enemmän säästöön, tulee omat menot käydä läpi täikammalla. Esimerkiksi suoratoistopalveluihin tai muihin automaattisesti laskutettaviin palveluihin voi hujahtaa vuositasolla tosi suuri summa ilman, että edes huomaat! Ota siis pois käytöstä palvelut, joita et käytä, saat ne aina tarvittaessa päälle uudestaan ( plus monesti kun irtisanot palvelun, tarjotaan sinulle hyvin edullista vaihtoehtoa, jotta jäisit käyttäjäksi).


Muista, että muutokset vievät aikaa, ja taloudellinen hyvinvointi on pitkän aikavälin prosessi. Ole kärsivällinen itsellesi ja tee pieniä muutoksia vähitellen.