Skip to content

Pienen laskun perintä – kannattaako pieni saatava viedä perintään?

summaltaan pieni saatava

Laskun eräpäivä oli ja meni, mutta maksua sen sijaan ei näy eikä kuulu. Kun kyseessä on summaltaan esimerkiksi alle 100 euron lasku, voi yrittäjä puntaroida vaihtoehtoja rahojensa saamiseksi. Onko perintä oikea vaihtoehto suhteellisen pienelle summalle?

Yrityksissä kertyy usein pieniä saatavia – muutamien kymppien laskuja, jotka jäävät asiakkailta maksamatta. Mitä pienempi yritys, sen suurempi on maksamatta jäävän laskun vaikutus. Siinä missä 100 euron vaje ei pahemmin isoa korporaatiota hetkauta, voi se pienyrittäjälle olla kriittistä. Pahimmillaan erilaiset käsitykset maksuaikatauluista voivat aiheuttaa negatiivisen kierteen, missä yrittäjän kassassa ei riitä rahaa omien laskujen hoitamiseen.

Onko siis olemassa nyrkkisääntöä, milloin ja minkä kokoiset laskut voi ja kannattaa laittaa perintään? Käydäänpä seuraavaksi läpi, miten perintä toimii summaltaan pienten laskujen osalta.

💡Lue myös: Voiko perintää tehdä itse?

Mikä lasketaan pieneksi laskuksi?

Pienellä laskulla tarkoitetaan yleensä summaltaan alle 100–200 euron laskuja. Kuitenkin, mitään virallista määritelmää ei ole vaan jokainen yrittäjä määrittelee laskujen kokoluokan omasta vinkkelistään.

Pienehköjä laskuja syntyy usein:

  • yksittäisistä palveluista tai toimituksista

  • kuukausilaskutuksista

  • kertaluonteisista projekteista tai sopimusrikkomuksista

Vaikka summa voi vaikuttaa vähäiseltä, kertyessään nämä saatavat voivat muodostaa merkittävän tulonmenetyksen.

Milloin laskun voi laittaa perintään?

Kun alkuperäistä laskua ei ole maksettu ja eräpäivä on ohitettu, tulee asiakkaalle lähettää maksumuistutus. Kuluttajakaupan ollessa kyseessä maksumuistutuksia yksi ja maksuvaatimuksia kaksi kappaletta. Yrityspuolella yhden maksumuistutuksen ja yhden maksuvaatimuksen jälkeen erikoispiirteenä on mahdollinen trattauhkainen maksuvaatimus. 

💡Lue myös: Kun lasku jää maksamatta - miten perintä etenee?

Laskun voi laittaa perintään kun maksumuistutuksen lähetyksestä on kulunut 14 vuorokautta, eikä asiakas ole reklamoinut laskua. Muistathan, että riitaisia saatavia ei saa periä vapaaehtoisen perinnän keinoin!

💡 Lue myös: Mitä tehdä, jos saatava on riitainen?

Minkä kokoisen laskun voi laittaa perintään?


Meillä Uuvalla mottona on, että perinnän ollessa kyseessä koolla ei juurikaan ole merkitystä. Perintää harjoittavat yritykset suhtautuvat pienten laskujen perintään vaihtelevasti, mutta meillä ollaan erikoistuttu myös pienten saatavien perintään. 

 Käytännössä kuitenkin kannattaa pohtia, onko perittävän summan arvo perintätoimiston kulujen arvoinen, mikäli joudut ne itse maksamaan. Tämä korostuu etenkin riitaisten saatavien perinnässä, jotka kuuluvat lähtökohtaisesti tuomioistuinkäsittelyyn

Jos lasku on alle 100 euroa, perintätoimi saattaa tulla suhteettoman kalliiksi saatavaan nähden, mikäli velallinen ei maksa perinnänkään tuloksena. Useimmiten suuremmat laskut — esimerkiksi yli 500 euroa — ovat suositeltavampia perintään laitettaviksi. Voit ottaa huomioon myös asiakkaan maksuhistorian; Jos asiakas on toistuvasti myöhässä maksujensa kanssa tai jättää ne maksamatta, perintään turvautuminen voi olla tarpeellista pienemmilläkin summilla.

Asiantuntijoidemme näkökulma aiheeseen on, että yrittänyttä ei laiteta! 

Pienet saatavat jäävät usein saamatta juuri siksi, koska niitä ei peritä.

Jos saatava on summaltaan pieni, mitä perintä maksaa?

Lähtökohta on, että perintäkulut laskutetaan velalliselta, ei toimeksiantajalta. Kuitenkin, jos käy niin ikävästi ettei perintä tuota minkäänlaista tulosta, jäävät kulut toimeksiantajan maksettavaksi. Näin ei tosin useinkaan käy, sillä perinnän aikajänne voi olla hyvinkin pitkä – jopa useita vuosia. Jos saatavan summa on alle 100 euroa, vapaaehtoisen perinnän tavanomaiset peruskulut ( eli yksi maksumuistutus ja kaksi maksuvaatimusta) ovat 26 euroa. Yrityssaatavien puolella maksimikulut 100,00 euron saatavalle ovat 87 € samoista kolmesta perintäkirjeestä.


Mikäli joudutaan siirtymään oikeudelliseen perintään, niin kulut nousevat. Onkin hyvä tehdä ero vapaaehtoisen ja oikeudellisen perinnän välillä; vapaaehtoinen perintä käsittää maksumuistutukset ja -vaatimukset, oikeudellinen perintä puolestaan alkaa, mikäli edellä mainitut eivät tuota toivottua tulosta.

En ole ennen käyttänyt perintäpalvelua, mitä minun tulee tehdä?


Jos kyseessä on yksittäinen saatava, voi mieleen ensimmäisenä tulla josko perinnän voisi hoitaa itse. Ennen tuumasta toimeen ryhtymistä kannattaa lukea artikkelimme, jossa käsitellään tee-se-itse perinnässä huomioitavia seikkoja.

Mikäli sinulla ei ole käytössä perinnän sisältävää laskutusohjelmaa, kuten Uuva Cloud, voit ottaa yhteyttä ulkoiseen perintätoimistoon. Valitse perintätoimisto, jolla on hyvä maine ja riittävä kokemus alalta. Luotettava toimija hoitaa asiat ammattimaisesti ja huolehtii myös yrityksesi maineesta. Tutustu myös perintätoimiston hinnoitteluun ennen yhteistyön aloittamista

👉Katso myös: Täältä löydät Uuvan hinnaston myös perintää koskien

Helpoin tapa periä saatavia

Jos perintä ei ole asia, jolle haluat uhrata omaa aikaasi, on tähän onneksi helppoja ratkaisuja. Oli yritys minkä kokoinen tahansa, on järkevintä ottaa käyttöön laskutuspalvelu, joka hoitaa automaattisesti myös maksuvalvonnan sekä perinnän.

Uuva Cloud on laskutuspalvelu, joka kattaa laskun koko elinkaaren hallinnan. Voit keskittyä omaan ydinliiketoimintaasi, kun laskutuksesta ja saatavien kotiutumisesta ei tarvitse kantaa huolta. Uuva Cloudia voi kokeilla riskittä ilmaiseksi, sillä käyttöönotto on maksutonta ja palvelun voi irtisanoa koska tahansa.                                                                                                                         

Usein kysytyt kysymykset

Miksi pieniä laskuja kannattaa periä? +
Pieniä laskuja kannattaa periä, koska ne voivat kertyessään muodostaa merkittävän tulonmenetyksen yrittäjälle. Vaikka yksittäinen summa voi vaikuttaa vähäiseltä, se voi vaikuttaa yrityksen kassavirtaan ja kykyyn hoitaa omia laskujaan. Siksi pienet saatavat eivät saisi jäädä perimättä.
Minkä kokoisia laskuja voi laittaa perintään? +
Yleisesti ottaen laskuja, jotka ovat alle 100–200 euroa, pidetään pieninä laskuina. Kuitenkin jokainen yrittäjä voi määritellä oman rajansa. Pienten laskujen perinnässä on tärkeää arvioida, onko perittävän summan arvo perintäkulujen maksamisen arvoinen.
Miten perintäprosessi etenee pienille laskuille? +
Pienten laskujen perintäprosessi alkaa maksumuistutuksen lähettämisestä eräpäivän jälkeen. Mikäli asiakas ei ole reklamoinut laskua 14 vuorokauden kuluessa, lasku voidaan laittaa perintään. Kuluttajakaupassa vaaditaan useampi muistutus, kun taas yrityspuolella riittää yksi muistutus.
Mitä perintä maksaa, jos saatava on pieni? +
Pienten saatavien perintäkulut voivat olla suhteettoman korkeat verrattuna saatavan summaan. Esimerkiksi alle 100 euron saatavan perintäkulut voivat olla noin 26 euroa. Mikäli perintä ei tuota tulosta, jäävät kulut toimeksiantajan maksettavaksi.
Miten valita perintätoimisto? +
Perintätoimiston valinnassa on tärkeää valita luotettava ja kokenut toimija. Hyvämaineinen perintätoimisto hoitaa asiat ammattimaisesti ja suojaa myös yrityksen mainetta. Ennen yhteistyön aloittamista kannattaa tutustua perintätoimiston hinnoitteluun ja palveluihin.